Etusivu Raskauden ensioireet

Raskauden ensioireet

 

Raskauden ensioireiden tuntemukset vaihtelevat tapauskohtaisesti. Jotkut naiset tietävät heti olevansa raskaana ilman varsinaisia tuntemuksiakaan tai ennen kuukautisten alkamispäivän ajankohtaa. Toisilla naisilla oireet ovat lievemmät ja toisilla taas tuntemukset ovat voimakkaammat ja samantyyppiset tuntemukset voivat kestää jopa raskauden loppuun saakka.

Luonnollisesti ensimmäisenä oireena raskauden alkamisesta on kuukautisten poisjäänti. Joillakin naisilla voi olla niukempaa kuukautisvuotoa raskauden aikana, joka on täysin normaalia. Lisäksi rintojen ja alavatsan pingottuneisuutta voi tuntea tai alavatsalla painon tunnetta. Normaalia on myös tuntea vilunväristyksiä, mielialamuutoksia tai tiheentynyttä virtsaamisen tarvetta. Samantyyppisiä tuntemuksia voi olla kyllä ennen normaalien kuukautisten alkua. Lisäksi pahoinvointia (riippumatta vuorokauden ajasta) ja närästystäkin voi jo alkuvaiheessa esiintyä. Joillakin naisilla voi olla myös selittämätöntä päänsärkyä. Yleensä raskauden ensioireet helpottavat noin kolmen kuukauden jälkeen, mutta toisilla voi tosiaan oireet kestää jopa raskauden loppuvaiheeseenkin saakka.

Koska naisten hormonaaliset vaihelut voivat antaa erilaisia tuntemuksia, varmimmin raskauden toteaminen käy raskaustestin avulla alkuvaiheessa. Myöhemmin raskaus todetaan lääkärin tarkastuksella ja ultraäänitutkimuksella.

Tulostusnäkymä